Yllättävää että näinkin pikän tauon kulutua sain kannustavan kommentin ja se rohkaisikin jättämään jokin sortin päivityksen..

Elämä on asettunut uomiinsa pikkuhiljaa Ex:n "säädöt" ei jaksa enään rasittaa paljookaan... Oma luukki on vähän päivittynyt, "hoikka" olen vieläkin. Tosin tupakoinnin lopettamisen myötä ruokahalu on kyllä kasvanut, ei vaan vielä näy painossa.

Teinit on ihan kivasti sopeutunu tähän ja ainakin kotona on avoimia, tyytyväisiä ja koulus menee edelleen hyvin. Tosin toi puberteetti aiheuttaa pieniä haasteita mutta kun on lähes kaiken kokeillu niin on vähän perspektiiviä noihin ku....s yrityksiin. Kaiken kaikkiaan paremmin on mennyt mitä olisin osannut odottaa.

Kesä meni aikalailla hummatessa siellä sun täällä (lapsivapaiden puitteissa) ihan jees, mut ihmissuhteita noilta reissuilta on kait turha oottaa. Vaika mistäs sen tietää, kyl sä josain siel oot et oo vaan tavannu mua. Eli eipä oo uuta ihmissuhdetta löytyny, eikä varmaan löydykkään ellen kompastu siihen. Ei oo oikeen huvittanu, pano riittää jos siltä tuntuu...

Hmm. Fisher joo kävin ainoona miehenä, auttoi.

Kerrankin oon hommannu naispuolisia kavereita ilman taka-ajatuksia päästä niiden pöksyihin. Avartava kokemus.

Harrastuksii oon taas viritelly, semmosii unohtuneita. Piirtäminen, maalaus, kitaran näppäily ja toki ne entiset. Ei kait sitten "sun oikeen" oo kovin helppo törmätäkkään ku mä duunaan aina jotain muuta...

Elämä on ihan hienoo kun sen oikeen ottaa...

Mitä se nyt sitten itsekullekkin on?
Mulle se on toisen tukemista, hyvää sexiä, hommien hoitamista, sitoutumista ja toisen auttamista.
Rakastuminen, siitähän mä en vieläkään tiedä mitään mut rakastamisesta paljonkin.

Sit se on tietenkin sitä vanhemman rakkautta. Se kait on sitä mikä ei häviä koskaan mut X-vaimolleni jokin oli kuitenkin merkittävämpää siihen aikaan ja sillä hetkellä kun oli meidät valmis hylkään.

Taitaa se olla aika alitajuista sekin kenen kans sitä geenejänsä haluaa yhdistää.
No mulla ainaki natsas aika jees, eipä fixumpaa ja terveempää jälkikasvuu vois paljoo toivoo.

Rakkaus, tuo luonnon valinnan tuottama hallusinaatio...

pieni ihmisikä sitten mä olin onnellinen mies. Kosintaani oli vastattu myöntävästi ja kihlat hankittiin heti arjen koittaessa. Vaatimattomat, yksinkertaiset rinkulat eihän meillä paljoo rahaa ollut. Siitä se alkoi tämä toinen elämäni, ensimmäinen oli lapsuus, nuoruus ja aikuistuminen. Muutamassa kuukaudessa löysimme sopivan luukun ja muutimme yhteen. Elo oli niukkaa, mutta tyytyväisinä porskutimme eteenpäin. Aikaa myöten luukut vaihtui, perhe kasvoi ja varallisuuskin koheni. Paljon kuuluu hyvää tuohon elämään ja jotain huonoa, nyt siitä on enää rauniot jäljellä... ja raunioille pitäis sitten rakentaa kolmas elämä. Lieneeköhän kivijalkakaan ihan ehyt enään?

Jo tuolloin oivalsin kuinka onnekas olin löytäessäni sopivan kumppanin, nykyään tiedän sen vielä paremmin. Toki uskon että kullakin meistä on tuhansia sopivia näiden miljardien ihmisten seassa. Mutta kuinka todennäköistä se on, että se sopiva kävelee vastaan juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa? Monellekko meistä käy kuten meille? Sen sopivan odottamiseen kyllästyneenä otetaan se "lähinnä" sopiva ja homma kaatuu ajan myötä omaan mahdottomuuteensa? Siinä haaksirikossa sitten vammauttaa itsensä enemmän tai vähemmän pysyvästi, sieluun sattuu... Elämä ois helpompaa vähän yksinkertaisempana, eikä tämmösenä monimutkasena särmikkäänä kimpaleena josta ei ota aina itekkään selvää. "Värisokeena" ei näkis kun mustan ja valkosen sävyt, nyt lävähtää koko spektri silmille eikä mikään ookkaan enää niin helppoo, tarvis sitä värisilmääki.

Tää vappu meni sit aika siipi maassa, noita muistojaan kun ei vaan pääse pakoon. Ajatuksetki on aika ristiriitasii, järki ja tunteet ei oo oikeen synkassa. Ei ollu paljoo iloo täs vapussa vaikka teinit oliki mun luona.

Voiko muistot amputoida pois? 

Jep, tipahtihan se postissa.
Nyt on sitten tuomittu. Eronnut. Ei sinkku ei avoliitossa ei aviolitossa ei... mutta kyllä eronnut. Näil näkymin toi leima kyl pysyyki, kiva panna toi luuserin leima kaikis virastois...

No on täs jotain positiivistaki, esiteinien kans menee paremmin kun koskaan (oon kuulemma tosi hyvä kokki) ja tokihan noi "miesten" väliset jutskat alkaa ollla aika tärkeitä. Ittee vaan vähän nyppii kun ei saa mitään aikaseksi mut kait se tästä.

Jotain terävää taas pitäis laittaa tähän mut mua vaan vituttaa et se siitä...

Eipä oo paljoo päivityksii näkyny... No sen verta täs kait tarttee avautuu et olin onnettomuudess ja hiukka toimintakyvytön hetken aikaa, oikeen vieläkään kuosis ole.

Hienoo kommenttii on tullu, on näi muitaki räpiköijii näköjää. Se on kyl aivan ...un surullista sinällään.

No katoin tos Ylen kakkoselta noit vanhoi suomi videoita ja taas tuli niin saatanan paha mieli (mikään ei siis oo muuttunu mihinkää)  Sentenced: Killing me Killing you. Jotenki rupes samaistuun tohon vanhaan äijään, eipä täs itelläkään oo paljoo muuta ku päiväst toiseen ku josain koomas. Ja sitä toista on ikävä. Ja sitä ei voi mennä hautuumaale sureen. Ja kukaan ei nuole poskee...

"On ne aika epeleitä ne naiset. Mutta onneksi niillä on aina hyvät tissit ja perse. Naamalla ja älykkyydellä ei ole niin väliä. Turhaan hifistelyä." - Jouni Hynynen, Kotiteollisuus -